3.9.2013

Yksi hevosen viidestä sydämestä

 
 
Näetkö sinä tässä jo kauniin sydämen aiheen? Niin minäkin näen ja tulinpa tämän kavionpohjan katsomisesta tänään todella onnelliseksi! Kengittäjän jäljiltä oli jokaisesta jalasta kuoriutunut viimeinkin esiin kauniit ja terveemmän näköiset kaviot. Papan kanssa on painittu pitkään kavioiden ongelmien kanssa, jotka ovat juontaneet juurensa monestakin eri tekijästä.
 
Papan ongelmana ovat olleet eripariset kaviot, liian ahdas kengitys, ohuet anturat ja säteet joita ei käytännössä ollut. Syytä kavioiden huonoon tilaan ei saatu selville, joten ei auttanut muu kuin lähteä kulkemaan kohti haluttua päämäärää, vaikka vähän riskillä. Kengittäjä lähti korjaamaan jalkojen asentoja hiljoksiin ja suurentamaan kenkää asteittain. Omistaja alkoi hoitamaan säteitä, tarkisti ruokinnan ja yritti varmistua siitä, että hevonen käyttää kaikkia jalkojaan tasaisesti.
 
Ensimmäisessä vaiheessa elämä oli yhtä tinneripurkkien kanssa näpertämistä ja useiden eri hoitovaihtoehtojen miettimistä. Käytännössä siis purkkejen ja putelien keräämistä varustekaappiin ja iltaisin nenä kiinni tietokoneen näytössä istumista, kun etsin tietoa tällaisten ongelmien hoitamisesta.
Anturalle täytyi antaa myös aikaa vahvistua. Aloitimme siitä, että hienommalla sorallakin käveleminen sai Papan jännittymään ja hidastamaan menoaan ja me hidastimme. Hiljalleen askel alkoi muuttia reippaammaksi ja sairasloman aikana, käsihevosena kulkiessaan, Pappa sai aikaa vahvistella anturoita maastolenkeillä rauhassa. Käytönnössä kuljimme hyvin erilaisilla pohjilla aina soralta- hiekkateille- metsään ja pyörätien reunaan.
 
Ell ei uskaltanut suositella Papan sädemädän hoitoon heidän aineitaan, sillä Papan säteissä ei oikeasti ollut enää mitään mitä aine olisi voinut " räjäyttää " pois. Koska säteestä ei ollut enää tukea kannoille, rapsahtivat kannatkin auki, joka tarkoitti vesipesua, putsaamista ja betadinea. Jossain kohtaa olin aivan varma, etteivät nämä kaviot tule kuntoon koskaan, vaan joudumme palaamaan pohjallisiin ja haistelemaan sädemätää loppuelämämme ajan.
 
Niin vain tiedonjano, sinnikäs hoitaminen ja loistava kengitys tuottivat lopulta tulosta ja tuli se päivä, kun Papan kaviot näyttävät hyvältä, mustan töhnän sijasta kavionpohjassa näkyy terveen näköistä kasvua, anturat ovat vahvat ja Pappa vaikuttaa tyytyväiseltä kulkiessaan uusissa hienoissa kengissään.
 
Pappa sai tänään etusiinsa rollerit, niin kuin aikaisemminkin ja taakse vanha herra sai erikoisempaa kenkää kinnerpattien takia. Pattikenkää kengittäjämme ei suostunut Papalle laittamaan, koska pelkäsi sen vaihtoehdon kuormittavan vanhan herran niveliä liiaksi. Luotamme tähän päätökseen ja katsomme huomenna kuinka uudet kengät käytössä toimivat.
 
Kuinka vähästä voikaan nainen oikeasti tulla onnelliseksi :)
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti