Kahvitauolla tekstiä lukiessani ensimmäinen tuuma kirjoitukseen oli pieni närkästyminen. Ei itse asian vuoksi, vaan arvostamani kirjoittajan tekstin sävyn vuoksi. Ottamatta kantaa kenenkään hevosenpitoon, niin närkästyksen jälkeen pinnalle nousi kiukku - kiukku siitä että kaikki yleistävä ohjeistus hevostenpidon suhteen on mielestäni enemmän kuin vaarallista ja varsinkin ammatti-ihmisten suusta tai näppäimistöltä tipahdellessaan! Jokainen hevosihminen tietää millaisen eläimen kanssa päivittäin elelemme, tai ainakin tulisi tietää.. ( Jos et tiennyt, hanki tietoa! )
Ihanne tilanne on jos hevosen elämänkulkuun päästään vaikuttamaan varsasta saakka, joilloin luodaan parhaat mahdolliset puitteet sille, että hevosesta kasvaa hevonen joka kykenee selviämään jos sen perustarpeet tulevat tyydytetyiksi ja hallitsee myös elämän laumassa - siinä on eittämättä ideaali pohja hyvinvoivalle harrastehevoselle, jonka kanssa ihmisen on mukava arjessa työskennellä. Kuinka moni kuitenkaan saa kunnian olla luotsaamassa oman varsansa kasvua hevoseksi, tai edes nuoren hyvän aihion kasvua kohti tavoiteltua " normaaliutta ".
Aika harva ja vaikka saisikin, niin ideaalimaailmamme murtuu siinä kohtaa kun terve normaali hevonen esimerkiksi sairastuu, vaihtaa tallipaikkaa tai elämässä tapahtuu jotain muuta odottamatonta - ja hevosten kanssahan niitä odottamattomia yleensä sattuu.
Kaupunkitallien iso ongelma ovat tilojen hyvin rajallinen koko, joka tarkoittaa monessa paikassa käytännössä sitä, että hevoset tarhataan puolipäivätarhauksessa, jotta jokainen tallin asukas pääsee nauttimaan ulkoilusta edes osaksi päivää. Pienempien kaupunkien talleilla ongelmaa ei yleensä ole, vaan hevoset tarhataan ns. kokopäiväisesti eli vajaa 10 tuntia päivässä.
Jos olet niin onnekas, että hevosesi asuu tallilla joka tarjoaa kesällä myös laidunmahdollisuuden, saa hevonen painella laitumella koko kesän tai osan siitä 24/7, ja laiduntaminenhan on hevosen onnellisuuden mitta? Jos hevonen on perusonnellinen putte, joka ei pienistä ötökkäparvista tai vihreästä hetkahda, niin kyllä laidunloma on hevosen parasta aikaa!
Jos taas hevosesi saa voimakkaita reaktioita hyönteisistä tai on pahimmillaan kesäihottumainen, muuttuu asian katsantokanta aika oleellisesti. Onko hyönteisiä pakoon juokseva ja kutiseva hevonen todella onnellinen tai tuleeko se onnelliseksi kun se palautuu laitumelta kutisevana ja huonokuntoisena? Omistajan onnellisuudesta puhumattakaan, mutta sillä ei tässä kertomuksessa ole nyt merkitystä.
Myöskään ihottumaloimessa " jonkun pellolle " lempattu hevonen tuskin on järin onnellinen muumioituvasta loimestaan, jos laidunloma ilman omistajan huoltoapua kestää viikkoja. Jokaisessa kesälomapalveluja tarjoavassa maalaistallissa ei osata, tai uskalleta ottaa pyöröpaalin näköistä hevosta pellolta, ja vaihtaa sen vihreää/ ruskeaa tai pinkkiä ufopukua puhtaaseen, vaikka pyydettäisiinkin - osa omistajistakaan ei tahdo uskaltaa, sillä sukkahousujen kiskominen ison ( ja joskus hyvin virtavan ) kaverin niskaan on jo suoritus sinänsä..
Meidän tapauksessamme isoin maanpäällinen helvetti jonka voisin hevoselle tarjota, olisi hevosen lemppaaminen laitumelle ötököiden kiusattavaksi. Kun näkee kerran kesäihottuman roihahduttaman hevosen tuskan, oppii kyllä huolehtimaan hevosen hyvinvoinnista niin hyvin kuin taitaa ja siitäkin huolimatta ongelma välillä roihahtaa. Meidän pelastuksemme on ollut talli, jossa kesäihottumaisten hevosten hoitamiseen on totuttu ja ymmärretään jokaisen ihottumaisen yksilölliset tarpeet, sekä tsempataan tarvittaessa myös omistajaa - kesäihottumahevosen hoito kun vaatii viitseliäisyyden lisäksi, myös puhtaasti euroja ja muutaman lisätunnin viikon hevosharrastamiseen. Ilman pesuja, seerumeita, loimirumbaa ja lääkityksiäkään, kun hyvin harva hevonen kesästään selviää. Huomioiden sen että " meidän onnekkaiden " kesähän ei rajoitu vain lomakuukauteen heinäkuussa, vaan alkaa huhtikuussa ja jatkuu ensimmäisiin yöpakkasiin, jota taidetaan meidän korkeuksilla saada vielä hetki odotella. Oikein innolla odotan sitä aamua kun auton lasit ovat jäässä, koska silloin tiedän pienten pörriäisten saaneen kunnolla siipeensä ja ongelma on tältä vuodelta paketissa!
Tästä syystä on ihanaa kun tallinpitäjä on tarjoutunut ottamaan tarvittaessa hevosen sisälle ennen kuin polttiaisten hyökkäys illalla alkaa, jos en itse omilta kiireiltäni ehdi tallille ennen kuutta. Sillä polttiaisten roihahduksen jälkeen hevosen olo on likimain sama, kuin mitä se olisi itselläsi kun kaadat kattilallisen tulikuumaa vettä päällesi ja riivit palokohtia vielä hetkisen aikaa hiekkapaperilla halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi ( ja tätä kurjuuden maksimointi keinoa en nyt suosittele kokeilemaan.)
Kaikki me tiedämme suunnilleen millainen hevosesta tulisi rakentua ja kuinka sen tulisi käyttäytyä, JOS se olisi saanut elää niin kuin sen olisi kuulunut saada elää. Mutta sitten tulevat ne/ nämä ja nuo erilaisen elämänhistorian kokeneet, joilla saattaa olla ongelmia myös sosiaalisuuden ja oman reviirin kanssa, niin kuin esimerkiksi meillä. Meillä on Papan kanssa tehty nämä perinteiset " kyllä se meillä varmaan oppii tarhaamaan kaverin kanssa ja nauttii siitä " liikut.
Ensimmäinen kokeilu kaverin kanssa päätyi tappeluun, jossa Pappa luovutti taistelun sen jälkeen kun muutama kierros sähkölankaa oli kiertyneenä takajalan ympäri - aina vuohisesta nivareihin asti. Arvaatkaas kauanko sitä hoidettiin?
Seuraava kokeilu oli pihattotyyppinen kokeilu, jossa Pappa tarhasi päivisin rauhallisen pihatto ( ponilauman ) kanssa. Homma sujui kivasti, paitsi että " hänen " laumastaan ei sitten kenelläkään ollut asiaa hakea ketään, ja heinänsyömisen sijasta Pappa juoksi hätyyttelemässä kaikki muut pois syömästä, koska heinät ovat " hänen ". Kolmas toteutus sujui niin, että entisellä tallilla naapuritarhan hevonen sujautti itsensä Papan tarhaan aina jossain kohtaa päivää ja lopulta emme enää keksineet millä houdinin saa pidettyä pois ja annoimme tyyppien olla. Ruokailutilanteet muuttuivat jatkuvaksi juoksemiseksi, jonka päätteeksi hevonen paukautti etusiinsa niveltulehduksen. Ruokintatilanteet tallissa muuttuivat myös seinien potkimiseksi ja jatkuvassa hälytystilassa olemiseksi, jonka jälkeen hevosella prakasi maha. Silloin, kaiken tämän " normalisoinnin " jälkeen ajattelin, että v....t. Tämän hevosen kanssa on tultu pitkä tie kohti meidän ihmisten käsitystä hevosen normaalista ja lajinmukaista käyttäytymistä, mutta tähän se ei vain pysty.
Hevonen oli tullessaan hyvin reviiri intoinen, eikä ihmiselläkään ollut asiaa esimerkiksi tarhaan. Samoja ongelmia oli myös karsinassa olemisen suhteen ja näiden ongelmien ratkominen oli todella pitkä tie, mutta ne saatiin ratkottua.
Vasta tänä kesänä sain tietää Papan entisen ihmisen kautta miksi hevonen käyttäytyi niin kuin se käyttäytyi ja voi mikä onnentunne tulikaan siitä, että ongelmat osattiin ratkaista oikeaan suuntaan vaikka ongelman alkulähde olikin pimennossa.
Minun mielestäni me ihmiset menemme hevosten ( ja muidenkin eläinten ) pidossa pahasti metsään silloin kun lähdemme yleistämään asioita tai ujuttamaan kaikkia samaa lajia olevia yhteen muottiin. Hevosissa on erilaisia persoonallisia eroja, aivan kuten meissä ihmisissäkin. Sanotaanhan että hevosen muisti on pitkä, joten elämän aikana saadut kolhut vaikuttavat käytökseen aivan varmasti myös myöhemmässä elämänvaiheessa - ellei asioita saada koulutuksen keinoilla poisopetetuiksi. Aina pitäisi tarkastella hevosta ensin yksilötasolla ja vasta sen jälkeen miettiä yksilön sijoittamista tiimiin/laumaan tai yhtään mihinkään.
Toiselle hevoselle hyvä, voi olla toiselle hevoselle suunnattoman stressin lähde ja ylimääräisen stressin tuottaminen hevoselle on mielestäni asia jota meidän ihmisten tulisi pyrkiä välttämään. Kisahevosen elämään tottuneelle hevoselle voi olla stressaavaa sitten kun tulee se päivä, ettei reissuun enää lähdetäkkään, kisapäivän aamuja ei enää tulekaan tai edellisenä päivänä ei enää putsata ja puunata tuntikausia.
Maalaistallin puten voi pelkkä klinikkareissu saada tolaltaan viikoiksi, koska se on jotain uutta ja vierasta. Kysymys on ehkä enemmänkin siitä mihin hevonen on tottunut, millaista elämää se on elänyt ja kuinka juuri SEN hevosen perustarpeet on saatu täytetyksi. Ja kaiken sen lisäksi kyse on myös hevosta käsittelevien ihmisten ja hevosen " vuorovaikutuksen " laadusta. Kuinka hevosta arjessa kohdellaan, saako se osakseen välitöntä ja ystävällistä kohtelua, onko käsittely johdonmukaista ja hevoselle oikeudenmukaista?
Kaikki hevoset eivät sovi kaikille ratsastajille/ kaikkiin töihin / kaikkiin talleihin tai edes kaikkiin ilmanaloihin , eivätkä kaikki ratsatsajat ajattele hevosiaan välineinä - vaikka osa niin tekeekin, hevosen hyvinvoinnista välittäminen ei ole inhimillistämistä tai hevosen pakottamista pois " luontaisesta ja lajityypillisestä elämästä " - se on kykyä tarkastella oman hevosen hyvinvoinnin palapeliä hieman suuremmassa mittakaavassa ja tarvittaessa uskallusta puuttua ympäristön olosuhteisiin jos ne eivät enää kykene takaamaan oman hevosen hyvinvointia.
Olemme vieneet hevoset pois pustalta aikapäiviä sitten ja tuoneet ne ihmisen rakentamaan ympäristöön, jolloin meidän tehtävämme on rakentaa ympäristö sellaiseksi jossa hevonen kykenee elämään juuri SEN hevosen yksilöllisten haasteiden ja tarpeiden mukaista hyvää elämää. Kaikille hevoset eivät nauti elämästään kotitilan takapihalla, eikä kaikkien hevosten terveys edes kestäisi sellaista elämää.
Terveisin kirjoittaja, joka asuu hevosineen todella upeassa maneesitallissa, jossa hevonen hoidetaan sen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti vuoden jokaisena päivänä. Tervetuloa katsomaan, jos et muuten usko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti